top of page

28.7. Roihuttaret - PöU 0-2 (2-3, 2-13)

Torstain kotikentällä kärsityn tappion jälkeen Pöytyän joukkue matkusti sunnuntaina Helsinkiin Roihuttarien vieraaksi. Punavalkoinen joukkue oli sisuuntunut edellisen pelin tappiosta ja kentällä nähtiin taisteleva pöytyäläisryhmä. Ottelun ensimmäinen jakso oli tasaista taistelua loppuun saakka, jonka Pöytyä onnistui lopulta kääntämään edukseen yhdellä juoksulla. Toiselle jaksolle Pöytyä sai unelmastartin, kun punavalkoiset paukuttivat avausvuoroon viisi juoksua. Tämä avasi sisäpelin hanat ja Pöytyä tykitti onnistumisia sisävuorosta toiseen, muun muassa kunnareilla ja täydet pisteet matkasivat Pöytyälle toisen jakson yksipuolisen näytöksen jälkeen jaksoin 0-2 (2-3, 2-13). Voiton myötä Pöytyä ohitti sarjataulukossa Haminan sekä Hyvinkään ja nousi sijalle 10, eikä tällä hetkellä joutuisi karsimaan paikastaan Superpesiksessä. Sarjan tyvipäässä sijat 9-12 ovat tällä hetkellä yhden pisteen sisällä toisistaan, kun pelaamatta on vielä  2-3 ottelua per joukkue.

Julia Ruoho antoi kunniaa voitosta koko joukkueelle.

  • Olen ylpeä joukkueesta, valmistauduimme todella hyvin ja keräsimme itsemme edellisen pelin tappiosta. Teimme harjoituksissa hyviä lajitoistoja, sekä kävimme vielä ennen peliä henkisen puolen juttuja läpi ja se oli hyvällä mallilla. Kakkospuolen läpilyönti avasi omaa peliä, totesi Ruoho.

Pelinjohtaja Mika Lehto oli samoilla linjoilla.

  • Olemme olleet viime viikot syvissä vesissä ja tähän peliin valmistautuminen osui nappiin, hyvä peli meiltä. Ensimmäisellä jaksolla onnistuimme puolustamaan vastustajan takatilannetta ja pitämään heidät kahdessa juoksussa. Toisella jaksolla vapaissa lyönneissä oli sitä laatua, mitä on koko kausi odotettu, Lehto summasi.

Roihuttaret sai pelin avausvuorossa luotua pienen painostuksen, mutta Pöytyän ulkokenttä piti kotijoukkueen nollilla. Pöytyän sisäpeli ei tasoittavalla pyörinyt vielä kunnolla. Toisessa vuoroparissa helsinkiläiset saivat jälleen painostuksen päälle osittain pöytyäläisten harhaheitoilla, mutta juoksusaldo pysyi edelleen nollilla. Pöytyä avasi juoksutilinsä kunnarilla tyhjään kenttään, kun kakkospalkinnon pokannut Sini Haataja puhkoi lyönnillään kakkospuolen. Hetkeä myöhemmin Essi Ilmanen kotiutti kunnarintekijän ja lukemat muuttuivat 0-2:een. Roihuttaret nousi kolmannessa vuorossa tasoihin 2-2:een kakkospuolen läpilyönnin turvin. Läpilyönti ei kuitenkaan Pöytyän ulkopeliä isommin horjuttanut. Tasoittavalla punavalkoiset rakentelivat hieman onnekkaiden sattumusten jälkeen kolmostilanteen, josta Julia Ruoho tälläsi pallon kolmoskopparin eteen ja Sanni Männistö porhalsi Pöytyän 2-3-johtoon. Päätösvuorossa Roihuttaret haki tasoitusta, mutta kiri vesittyi estämistilanteesta tulleisiin kahteen paloon ja pöytyäläiset poistuivat tauolle voittajina. 


Toinen jakso lähti Pöytyän osalta räjähtävästi käyntiin. Ensin Emilia Helmisen läpilyönti täytti takapesät ja sen jälkeen Minttu Reunasen välilyönti kotiutti Sanni Kyläpekan. Ilotulitus jatkui, kun joukkueen parhaana palkittu Ruoho jysäytti pallon kakkospuolelta maisemiin kunnarin ja kahden tavallisen juoksun arvoisesti. Juoksukimaran päätteeksi Fanni Tuuri kotiutti vielä Ruohon ja Pöytyä siirtyi 0-5-johtoon. Ulkopelissä punavalkoiset eivät antaneet Roihuttarille mitään mahdollisuuksia ja kolme paloa tulivat taululle nopeasti. Toisessa vuoroparissa kumpikin joukkue onnistui kertaalleen juoksunteossa. Maria Sveholmin lyönnillä Helminen toi vieraiden kuudennen juoksun. Pöytyän iloinen lyöntipeli jatkui kolmannessa vuorossa. Hanat aukaisi Lydia Eskolan kunnari tyhjään kenttään, kun pallo karkasi takakentältä läpi. Pöytyän kahdeksas juoksu syntyi, kun Ilmasen lyönti putosi kopparin räpylästä ja Eskola pyyhälsi kotipesään. Sisäpelin rummutus yltyi entisestään, kun 100 runkosarjaottelua Superpesiksessä täyteen saanut Ruoho kruunasi juhlapäivänsä tyhjentämällä pajatson kunnarilla ja kolmella tavallisella juoksulla, kun painava lyönti meni koppareiden välistä kauas kentän ulkopuolelle. Tuuri kotiutti vielä Ruohon välilyönnillä ja Pöytyä johti murskaavasti 1-13. Hurmos kantoi myös ulkopelissä ja punavalkoiset naulasivat kolme paloa pikaisesti. Päätösvuorossa Pöytyä ei enää juoksuja tehnyt. Roihuttaret teki viime hetkillä yhden juoksun, mutta se ei pöytyäläisten voitonjuhlia estänyt.


Pöytyän osalta runkosarjaa on enää jäljellä kaksi kotiottelua. Ensin tiistaina 30.7. kello 18.00 Kumilaan vieraaksi saapuu Rauman Fera. Runkosarja huipentuu lauantaina 3.8. kello 16.00, kun Roihuttaret vierailee vuorostaan Pöytyällä.

  • Jere Hellsten


Likimain laitonta peliä

bottom of page