top of page

17.8. PöU - Hamina 1-2 (5-1, 3-4, 0-2)

Lauantaina Kumilan Kymppi-Katto Areenalla oli ohjelmassa naisten Superpesiksen putoamiskarsinnan kolmas osaottelu Pöytyän Urheilijoiden ja Haminan Palloilijoiden välillä. Tärkeässä pelissä riitti käänteitä alusta loppuun. Ensimmäisen jakson voiton vei selvästi Pöytyä pitävän ulkopelin ja Essi Ilmasen johdolla, joka löi kotijoukkueen kaikki juoksut ennen taukoa. Toisella jaksolla Pöytyä hallitsi hienokseltaan kenttätapahtumia vieraiden pirteästä alusta huolimatta. Viimeisessä vuorossa Pöytyän tekeminen mureni ulkopelin karmaiseviin virheisiin ja Hamina nappasi kirvelevästi jaksovoiton. Supervuorossa vieraiden hurmio jatkui kahdella juoksulla ja Pöytyän sisäpelin tehot olivat tipotiessään. Näin jo kotijoukkueen hyppysissä ollut voitto karkasi Haminaan jaksoin 1-2 (5-1, 3-4, 0-2). Hamina siirtyi voiton myötä ottelusarjassa 2-1-johtoon. Tämä tarkoittaa sitä, että Pöytyä on selkä seinää vasten pakkovoiton edessä sunnuntaina Haminan Vallikentällä, sillä tappiolla Pöytyä putoaa Superpesiksestä.

  • Ensimmäisellä jaksolla olimme hyviä, teimme parhaamme ja se palkittiin. Toisella jaksolla tuli pieni nukahdus ja kummallisia virheitä, niin se näkyy tuloksessa. Haminassa kun pysytään hereillä, tehdään sovitut asiat ja onnistutaan, niin se on meidän peli, povaili Pöytyän parhaana palkittu kunnarin ja viisi juoksua lyönyt Essi Ilmanen.

Ensimmäisen jakson avausvuorossa Hamina teki ottelun ensimmäisen juoksun välilyönnillä. Toisessa vuorossa yli 400 hengen kotiyleisö sai revitellä äänijänteitään, kun Pöytyä meni 3-1-johtoon. Essi Ilmanen pommitti pelivälineen kakkospuolelta läpi syvälle Kumilan metsikköön ja kiersi kunnarin. Kotipesään juoksut tällä lyönnillä toivat myös Minttu Reunanen ja Julia Ruoho. Pöytyän ulkopeli pystyi ensimmäisellä jaksolla mainiosti tukahduttamaan Haminan tilanteidenrakentelua. Vierasjoukkueelle kirjattiin lopulta vain kaksi kolmostilannetta koko jaksolla. Pöytyän punavalkoiset saivat tasaisesti kehiteltyä kotiutuspaikkoja, mutta vasta päätösvuorossa rävähti jälleen. Kovassa iskussa ollut Ilmanen jysäytti pallon vastustamattomasti kumuralla kaksi kertaa kopparien eteen ja kotipesään kiiruhtivat Fanni Tuuri ja Viivi Seppälä. Näin jakson loppulukemat kirjattiin 5-1 Pöytyälle. 


Hamina otti lentävän lähdön toiselle jaksolle, kun koko ottelussa viisi juoksua lyönyt Taru Toikka puhkaisi kolmospuolen kahden juoksun arvoisesti. Pöytyä hiipi tasoittavallaan juoksun päähän, kun jälleen Ilmasen välilyönnillä Sanni Kyläpekka viiletti kotiin. Vierailijat pystyivät luomaan kotiutustilanteilla jatkuvia pitkiä painostuksia Pöytyän ulkokentälle, mutta toisessa ja kolmannessa vuorossa kotijoukkue piti haminalaiset nollilla. Pöytyän punavalkoisilta nähtiin toisessa vuorossa ripaus röyhkeyttä sisäpelissä ja se tuotti tulosta. Ensin Kyläpekka karkasi kakkospesältä suoraan kotipesään Reunasen puolittaisella läpilyönnillä. Tästä kotijoukkue sai painostuksen päälle ja siirtyi 3-2-johtoon Sanni Männistön ykkösrajanäpillä, jonka kotiin syöksyi Emilia Helminen, kolmas täysosumakaan ei ollut kaukana. Tehovuoron jälkeen Pöytyän sisäpeli muuttui jälleen vaikeammaksi. Taivas Kumilan kentällä synkkeni vertauskuvallisesti päätösvuorossa. Hamina sai luotua kakkoskärjellään yhden palon ajolähdön, josta Toikka tasoitti välilyönnillä lukemat 3-3:een, tästä alkoi kotijoukkueen sulaminen. Samassa tilanteessa Pöytyä haki takapaloa kolmospesältä, mutta heitto ei tarttunut pesävahdin räpylään. Hetkeä myöhemmin punavalkoiset hakivat Toikasta paloa ykköspesältä epäonnistuneen kopin jälkeen, mutta pallo pomppi räpylöistä käsittämättömästi harhaan. Huipennuksena etenijä karkasi kolmoselta kotipesään ja Hamina siirtyi nopeassa tahdissa johtoon. Tasoittavalla Pöytyä pystyi vielä rakentamaan kärkietenijöillään kaksi kotiutuspaikkaa, mutta yritykset päättyivät katkerasti paloihin. 


Supervuorossa Pöytyä onnistui niittaamaan kaksi nopeaa paloa Haminan etenijöistä. Vierasjoukkue kuitenkin väänsi vielä väkisin kolmostilanteen ja onnistui juoksunteossa kolmossaumalyönnillä. Hamina sai lisävirtaa ja teki toisen juoksun, kun pallo ei tarttunut polttolinjassa pöytyäläisräpylään. Pöytyän viimeinen hyökkäys jäi lopulta todella ponnettomaksi, eikä onnistumisia nähty.

  • Seitsemän vuoroa pelasimme hyvää ulkopeliä ja sitten tuli sulaminen. Siihen asti peli oli meillä kontrollissa. Ratkaisuhetkillä emme saaneet enää mitään aikaan, totesi Pöytyän pelinjohtaja Mika Lehto.

Hamina - Pöytyä 4. putoamiskarsinta sunnuntaina 18.8. kello 17.00 Haminassa

  • Jere Hellsten

Likimain laitonta peliä

bottom of page